SEFEn hallitusohjelmatavoitteet kuntapolitiikan osalta
Kuntien taloudella ja toimintojen tehokkuudella on merkitystä koko kansantaloudelle. Kuntien menojen ja tulojen jatkuva epätasapaino on korjattava väestön ikääntyessä ja huoltosuhteen muuttuessa nykyistä epäedullisemmaksi. Julkisen talouden kestävyys edellyttää myös tehokkaampaa kuntatalouden ohjausta. Nykyinen valtionosuusjärjestelmän pohjana oleva kiinteä kustannustenjako sopii huonosti tulevien vuosikymmenten kustannusvajeongelmaan. Tämän johdosta nykyistä valtionosuusjärjestelmää muutetaan siten, että se toimii entistä vahvemmin kuntatalouden ohjausjärjestelmänä, on läpinäkyvä, vastaa todellisia kustannuksia sekä ohjaa ja kannustaa kuntia järkevään toimintaan ja taloudellisuuteen.
Valtiolla tulee olla paremmat mahdollisuudet hallita julkisen talouden kokonaisuutta ja ohjattavuutta sekä myös laajemmin talouspolitiikkaa. Kuntien valtionosuusjärjestelmän rakennemuutoksen lisäksi selvitetään mahdollisuutta siirtää osa kuntien nykyisistä toiminnoista valtion vastuulle. Ensimmäisenä selvityskohteena on erikoissairaanhoidon siirtäminen kokonaan valtion järjestettäväksi.
Vaalikaudella ei luoda uusia subjektiivisia oikeuksia. Lisäksi hallitus selvittää nykyisen julkisen palvelukokonaisuuden ja päättää tämän selvityksen pohjalta, minkä palveluiden osalta kansalaisten omavastuuta nostetaan ja minkä palveluiden järjestäminen julkishallinnon toimesta lopetetaan kokonaan.
Valtakunnallisesti pyritään eri palveluiden tuotteistamis- ja kustannuslaskentahankkeiden kautta todentamaan palveluiden todelliset kustannukset sekä mahdollistamaan eri kuntien ja kuntayhtymien sekä muiden palveluntuottajien välinen vertailu. Tavoitteena on aikaansaada mahdollisimman kustannustehokas ja laadukas palvelutuotanto ja mahdollisimman suuri tuottavuuden nousu. Hallitus kannustaa julkista, yksityistä ja kolmatta sektoria yhteistyöhön palvelutuotannossa.